sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Hyödyllinen huilaus

Leluista luopuminen esim syömään tai nukkumaan mennessä tai kylästä lähtiessä voi olla hankalaa. Lasta auttaa, jos hän ymmärtää, ettei leluista tarvitse luopua lopullisesti, mutta yksivuotiaalle tämä ei aina ole niin helppoa selittää. Tässä meille kehittynyt taktiikka.

Ensin mummi tuli opettaneeksi pojan huilaamaan. Molemmat laittoivat pään tyynylle ja mummi ilmoitti, että "huilataan!", ja noin 2 sekunnin kuluttua poika lähti taas liikenteeseen. Vähitellen hän malttoi huilata joskus hiukan pidempäänkin. Kuvakirjoista katsottiin nukkuvia eläimiä ja kerrottiin niiden huilaavan. Sitten kerrottiin, että lelut menevät huilaamaan siksi aikaa, kun poika esim. syö. Hän alkoi itse asetella niitä tarkasti kyljelleen tai selälleen ja näytti pää kenollaan, että nyt ne huilaavat. Näin meillä päästään ruokapöytään ja nukkumaan ilman leluarsenaalia, vain unilelu tulee sänkyyn mukaan, huilaamaan pojan kanssa.


Ruoka-aika ja huilaavat autot.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Saatat tarvita myös näitä vinkkejä: