Näytetään tekstit, joissa on tunniste raskaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raskaus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. helmikuuta 2015

Mitä tarvitsen ennen vauvan syntymää?

Vauvan varusteita on netti pullollaan ja niistäkin toki voisi antaa suosituksia, mutta tarpeet ovat kovin yksilöllisiä. Loppujen lopuksi sitä yleensä pärjää niillä, mitä on tullut hankkineeksi (tai jos ei pärjää, niin kaupat on auki synnytyksen jälkeenkin, vaikka oma elämä onkin mullistunut).

Muutamia käytännöllisiä juttuja kannattaa kuitenkin hankkia kotiin (tai varmistaa etteivät lopu juuri kesken) ennen synnytystä.

- vessapaperia (Toki sitä saa edelleen normaalisti kaupasta, mutta ei vaan ehkä ole ekana mielessä.)

- talouspaperia (ks yllä)

- Tenaa ja yösiteitä (Tuntuu tosi tyhmältä ostaa kuukautissiteitä raskaana ollessaan, mutta jälkivuotoon on hyvä varautua. Ihan alkuun ei haittaa olla paketti imukykyisempää Tenaa.)

- Bepanthenia (Käy nännivoiteeksi lanoliinin vaihtoehdoksi ja on huomattavasti edullisempaa. Tätä ne sairaalassakin antavat.)

- Ibuprofeenia ja parasetamolia (Sektion tai episiotomian jälkeen tarvitset näitä. Jos käy hyvin, niin voit käyttää ne vaikka vähän myöhemmin imetyksen aiheuttaman niskajumin laukaisemiseen.)

- vatsaa tukevat alushousut/tukisukkahousut/bellybinding liina/tukiliivi (Minkä asteista tukea uskotkin kaipaavasi, vatsalöllö on kiva kuroa jotenkin kasaan viimeistään ristiäisissä/nimiäisissä ja näitä on tosi hankala ohjeistaa miehen hankittaviksi.)

- vanulappuja (Vauvan silmien pyyhkimiseen ja pikkupesuihin, halutessasi voit hankkia/tehdä kestoversioita.)

- vanupuikkoja ja desinfiointiainetta (Vauvan navan hoitoon.)

- dödö, pikkupullo shampoota, hoitoainetta, naamanpesuainetta jne. (Omaan sairaalakassiin.)

- ripsiväriä (Koska se edellinen olikaan ostettu? Itse tajusin siitä olevan noin 2 vuotta... Kaikilla ei toki ole tällaisia ongelmia.)

- BB-voide tai CC-voide (Itse aloin käyttämään kyseistä tuotetta esikoisen odotusaikaan vauvafoorumin naisten suosituksesta, enkä ole takaisin meikkivoiteeseen enää palannut. Kiva, kevyt, mutta kuitenkin riittävän peittävä. Jos yhden meikkituotteen synnärille otan mukaan, niin tämän. En ehkä muista laittaa naamaan, mutta onpahan mukana, jos ei halua näyttää kuvissa aivan lakanankalpealta.)

- kaura- tai vehnätyyny (Käyttöä jo raskausaikana supistuksiin, synnytyksen aikana lievittämään supistuskipua, imetysaikana auttamaan maidontuloa ja hoitamaan kipeää niskaa ja vaikka pikkuvauvan sängyn esilämmittämiseen, ettei hän huomaisi siirtyvänsä lämpimän äidin sylistä omaan petiin.)

Kertokaa ihmeessä kommenteissa omia suosituksia!

torstai 14. elokuuta 2014

Tehtävää ennen vauvan syntymää

Ennen ensimmäisen vauvan syntymää on vielä aikaa tehdä kaikenlaista. Ja jos ei itse ison mahan kanssa enää jaksa, voi äitiyslomalla ollessaan koota miestä varten mukavia to do -listoja työpäivän jälkeen tehtäviksi... Kun viikkoja alkaa olla tarpeeksi, itse tekeminenkin alkaa houkuttaa, jos vaikka vauva tajuaisi, että yksiön vuokra-aika on tullut täyteen.

Appiukon rakentama liuska vaunujen sisälle saamiseksi.
Tässä muutama juttuja, joista on oikeasti hyötyä:
- asenna itikkaverkot tuuletusikkunoihin
- pimennysverhot omaan ja vauvan tulevaan huoneeseen
- liukuesteet portaisiin
- vaunujen säilytyspaikan suunnittelu ja mahdollinen liuska terassin portaisiin

Ei alkanut synnytys näitä porrasmattojakaan liimatessa.
Jos vaan jaksat:
- keittiön järjestely siten, että alle metrinen ei pääse teräviin eikä särkyviin asioihin käsiksi
- kaappien järjestely lapsen vaatteita varten (aluksi ne on pieniä, mutta ne jää jatkuvasti pieniksi ja kertyy kaappeihin)
- lisää koukkuja ja muuta säilytystilaa eteiseen

Kun alkaa olla tosi tylsää:
- pese sauna ja kylpyhuone
- järjestä olohuone uudelleen
- päällystä ruokailuryhmän tuolit likaa hylkivällä kankaalla
- katso Youtubesta, miten imetetään



Ruokailuryhmän tuolit saivat uudet päälliset vielä pari viikkoa tästä kuvasta eteenpäin. Ja ei, ei alkanut synnytys siitäkään.


sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Viheliäät lantionpohjanlihakset

Ne viheliäät lantionpohjanlihakset ja niiden viheliäs treeni. Kaikki tietää, että sitä pitäisi tehdä. Eikä se ole edes kovin vaivalloista tai raskastakaan. Tee vaikka kassajonossa, ihan missä vaan. Ongelma onkin, ettei sitä muista tehdä viikkoa kauempaa.

Lantionpohjanlihaksia kannattaisi treenata jo raskausaikana (ja toki ennenkin, mutta harva nuori nainen on asiasta kovin tietoinen ennen raskautta) ja treenin voi myös aloittaa heti synnytyksen jälkeen, jolloin se onkin erityisen tärkeää. Ja siitä sitten säännöllisesti koko loppuelämän. Treenaaminen vähentää virtsankarkailua, joka on hyvin yleistä raskausaikana, synnytyksen jälkeen ja etenkin iän karttuessa.

Miten siis muistaisit? Kirjoita Post it -lapulle Muista LPL-treeni! (tai jotain vastaavaa, josta itse muistat, mistä olikaan kyse). Liimaa lappu peilikaapin oveen. Tottele käskyä aina sen nähdessäsi, erityisesti hampaita pestessä tulee pari kertaa vuorokaudessa vähän pidempi treeni. Jos (kun) asia alkaa lapusta huolimatta unohtua siirrät sen lapun toiseen paikkaan. Vaikka peilikaapin oven sisäpuolelle, tai peilikaapin takaseinään tai viereisen kaapin oveen, lähistölle seinään jne. Paikkaa vaihtaneen lapun huomaat taas jonkin aikaa paremmin. Sitten taas uutta paikkaa etsimään.

Lopuksi vielä linkki Väestöliiton sivuille, jossa ohjeita lantionpohjalihasten tunnistamiseen ja erilaisia treeniohjeita.

LinkWithin

Saatat tarvita myös näitä vinkkejä: