maanantai 20. heinäkuuta 2015

Nukkuvan vauvan siirtäminen

Kun vauva nukahtaa syliin, on aika puntaroida, mitä seuraavaksi tekisi. Joskus on hyvä jäädä nautiskelemaan nukkuvan vauvan tuhinasta, mutta välillä täytyy saada tehdä muutakin. Sitä varten vauva on siirrettävä jonnekin muualle nukkumaan.

Pitkän päälle olisi parempi siirtää vauva siten, että se vähän havahtuu ja oppii nukahtamaan omaan sänkyyn. Joskus on kuitenkin erityisen tärkeää, että vauva ei herää.

Herkästi heräävä vauva voi havahtua jo lämpötilan muutokseen, kun syli vaihtuu viileään sänkyyn. Tätä varten voi varautua etukäteen käärimällä vauvan valmiiksi peittoon tai kapaloon tai jopa lämmittämällä sängyn kauratyynyllä tai kuumavesipullolla.

Siirtäessä on tärkeää, että pidät vauvan mahdollisimman pitkään omaa vartaloa lähellä. Siirron jälkeen vauvasta ei voi päästää heti irti, vaan pidä ainakin yksi käsi vauvan päällä. Erityisesti käsillä huitominen (moro-refleksi) kannattaa estää, siihen vauva herää herkästi. Sitten peitto tiukasti ympärille.

Itse siirtäminen on hankalaa, kun oma käsivarsi on pitkällä vauvan pään alla. Niskan liikuttelu havahduttaa vauvan takuulla. Vauva kannattaa kääntää sylistä sänkyyn eri kyljelle kuin millä on sylissä. Silloin käden saa helpommin alta pois.

Itse siis nukutan lapseni kyljelleen, se on tuntunut heille parhaalta asennolta. Asento on vain tuettava peitolla napakasti selän takaa ja edestä laittamalla harso halattavaksi. Sukat riisun myös aina.

Harson käyttö unilelun tyyppisesti kainalossa tukee myös itse nukkumaan opettelua. Sen voi myöhemmin korvata vähitellen pehmolelulla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Saatat tarvita myös näitä vinkkejä: