torstai 13. kesäkuuta 2013

Ilahduttavaa!

Siis joku lukee mun blogia ja se ilahduttaa häntä! Mahtavaa! Tuo joku on muuten Nadalna Per*****he-elämää-blogista. Sain ihan tällaisen hienon tunnustuksen:



Nyt se pitäisi jakaa eteenpäin viidelle muulle ilahduttavalle blogille. Hm, lukulistalta on vaikea löytää edes viittä blogia, mutta yritetään. Ekaksi tän hetken lemppari, Valeäiti, joka vahingonilahduttaa takuulla. Lähiömutsin DIY-projektit on erityisesti mun mieleen (minäkin olisin tehnyt leikkimaton itse, jos olisin tajunnut!). Taaperotalosta voi kurkistaa alle kaksi kuukautta omaa poikaa vanhemman Mariuksen ja tietty Viktorinkin edesottamuksia, ja silloin Vauvatehdas -nimellä kulkenutta blogia olen lukenut jo silloin "eiks meillekin kohta?"-vaiheessa. Ja tietysti aina ilahduttaa lukea ulkomaille muuttaneen ystävän viihdyttävästi kirjoitettuja edesottamuksia Suurherttuakunnasta. Muuta en oikeastaan lue, tosin varsin lupaavalta näytti tänään vilkaistu Päivän Keittoheitto, mutta koska Nadalnakin mainitsi sen, niin ei nyt laiteta tuplatunnustusta kuitenkaan, vaan viides paikka jää nyt tyhjäksi.

Sitten haasteeseen kuuluu listata 11 ilahduttavaa asiaa.

1. Lapsen onnellinen hymy aamulla surkeasti nukutun yön jälkeen.
2. Tämä tunnustus!
3. Vieraat, joiden varjolla saa herkutella muffinsseilla tai pizzalla
4. Naapuriin eilen syntynyt 10 pisteen vauva
5. Se oma alunperin 3 pisteen vauva, josta on tullut niin etevä ryömijä
6. Kesän retkisuunnitelmat, jotka toivottavasti vihdoin toteutuvat
7. Siskon puhelinsoitot
8. Vauvatreffit, sitten kun niille taas flunssalta pääsee
9. Uudet niksi-ideat, joita päässä kihisee jatkuvasti
10. Lastenhuoneen sisustaminen
11. Kaikki kommentit ja tykkääjät (ei siksi, että haluaisin olla kuuluisa blogisti, vaan koska olisi kivaa, jos näistä vinkeistä olisi hyötyä muillekin)

4 kommenttia:

  1. Kiitos kiitos!

    Mä tänään totesin, että pitää ruveta kutsumaan ihmisiä useammin kylään, että kehtaa leipoa. Olen huono syömään makeaa (joko en syö tai syön liikaa), mutta leipominen on hauskaa.

    VastaaPoista
  2. Siskokin ilahtui noista sinua ilahduttavista asioista:) Ihanan on isosiskolle aina soitella!

    VastaaPoista

LinkWithin

Saatat tarvita myös näitä vinkkejä: