tiistai 27. elokuuta 2013

Milloin siirtyä housuvaippoihin?

Itseäkin aiemmin mietityttänyt kysymys tuli esiin toisen äidin kanssa keskustellessa, joten päätinpä kirjoittaa pohdiskeluni myös tänne.

Housuvaipan ero teippivaippaan nähden vauvan kannalta on lähinnä se, että se on vyötäröltä joustavampi ja siis myös liikkuessa hiukan mukavampi. Toisaalta imuosa jalkojen välissä on paksumpi, joten se saattaa joitain vauvoja häiritäkin. Vaipan pukeminen onnistuu yhtä hyvin hoitopöydällä makaavalle vauvalle kuin housujenkin ja riisuessa taas voi repäistä sivusaumat auki ja vaipan vaihtaa kuten teippivaipankin. Tukea vasten seisovan (ja hoitopöydällä mahdottomasti hyörivän ja pyörivän) vauvan päälle taas housuvaippa on tuhat kertaa helpompi pukea kuin teippivaippa, mutta tästä jo aiemmin kohkasinkin.

Housuvaippaan siirtymistä rajoittaa mielestäni lähinnä kakka. Eli se löysä tai tahmea tavara, joka helpommin tursuaa lahkeesta tai selästä ulos, ei pysy niin hyvin housuvaipassa, kuin teippivaipassa. Kun kakka alkaa kiinteytyä, voi housuvaippoja alkaa kokeilla. Meillä ne olivatkin alkuun käytössä teippivaippojen rinnalla, nykyään (vauva kohta 10 kk) housuvaippa vie voiton lähes aina. Valitettavasti paksumpia housuvaippoja mahtuu vaippapakettiin selvästi vähemmän kuin ohuita teippivaippoja, jolloin niiden kappalehinta on korkeampi.

Tiedoksi vaippamerkki, johon yo. kokemukset perustuvat: Pampers.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Saatat tarvita myös näitä vinkkejä: