perjantai 20. syyskuuta 2013

Lukemista vauvalle

Pelkkiä yksinkertaisia kuvia sisältävien kirjojen lisäksi vauvoille löytyy jos jonkinlaista ns. puuhakirjaa. On erilaisia kosketeltavia pintoja, on avattavia läppiä, liikuteltavia osia ja nappeja, joista lähtee ääniä. Tässä lyhyt arvostelu meille päätyneistä kirjoista, asteikolla 0-5 pistettä. Osa on lahjoiksi saatuja, joten älkää nyt sitten rakkaat lukijat hermostuko, jos antamanne kirja sai vähän huonommat pisteet. Nämä on nyt vauvan kannalta arvosteltu, taapero arvostaa taas jo hiukan eri asioita.

Traktori- ja paloautokirjat


Näillä meillä aloitettiin lukeminen noin 4 kk iässä, vauva taputteli kirjoja innoissaan ja pian alkoi huomata erilaiset kosketeltavat pinnat. Täydet viisi pistettä.

Pienet muumikuvakirjat


Ei varsinaisia toimintoja, mutta opettavat numeroita ja vastakohtia (sarjassa on lisääkin). Kivat kuvat, joissa hyvä kontrasti. Vauva jaksaa katsella, vaikka ei ymmärrä numeroista eikä muumeista vielä mitään. Annetaan 4 pistettä.

Nalle Nopsa -kirjat


Näissä on todella paksut liikutettavat osat ja liikuttelu onnistuu vauvalta itse jo varsin varhain. Kuvitus miellyttää äidinkin silmää, ja joka sivulla tapahtuu paljon kaikenlaista, jota on varmasti hauska isommankin lapsen kanssa ihmetellä. Suosikkeja, joten arvosanaksi 5.

Isommat muumikirjat


Toisessa on läppiä, toisessa ääninappuloita. Läppäkirjaa pystyimme lukemaan vain hetken, vauvan halutessa osallistua menevät läpät vielä rikki. Isä huomautti, ettei löytänyt kirjasta yhtäkään läppää, pelkkiä luukkuja, joiden alle piti kurkistella... Äänikirjaa puolestaan on luettu uudelleen ja uudelleen. Siis äänikirjalle 5 pistettä, läppäkirjalle 2 (vauvaa ajatellen, myöhemmin varmaan parempi).

Höpönassut -kirja


Kyseessä on kurkistelukirja, jota voi lukea jo ihan pienen vauvan kanssa. Kirja levitetään oman naaman eteen ja vauvaa kurkistetaan silmänaukoista ja kerrotaan, mitä eri eläimet sanovat. Kiinnostaa kuitenkin vielä isompaakin vauvaa. Kymmenkuinen oppi juuri tätä kirjoittaessani sanomaan isänsä perässä "mmmuu!" 5 pistettä mahtavalle kirjalle!

Eläimiä ja Ääniä


Tämä on ostettu meille kirppikseltä patterin ollessa loppu, joten ääniä ei saanut testattua. Jos olisi saanut, en kyllä olisi ostanut, varsinkin kukko ja hevonen kuulostavat kamalalta. Kuvatkin ovat melko ankeita. Vauvaa kirja kuitenkin jonkin verran viehättää, koiran äänen perässä toistaa "hö, hö!". Siksi kuitenkin 3 pistettä muuten hyvin ankealle kirjalle.

Räpy ja Viti -kirja


Paksuja liikuteltavia osia, hyvin selkeät ja yksinkertaiset kuvat, joissa korkea kontrasti. Vauva tykkää, äidistä hiukan tylsä. 4 pistettä. Sarjasta löytyy toinenkin osa.

Tuomas Veturi -kirja


Sisältää ääninappuloita JA läppiä, mahtavaa, eikö? Tämänkin kirjan läpät ovat kuitenkin vielä liian hentoja vauvalle. Äänet ovat hyvät, mutta ilman läppien alle kurkistelua, niistä jää suuri osa käyttämättä. Tarinakin jää jotenkin kummalliseksi, tai sitten kyseessä on käännösongelma. Kuvittelisin tämän olevan hiukan myöhemmin hyvin suosittu, vauvan kannalta kuitenkin vain 3 pistettä.

Kuinka suuri onkaan rekkani -kirja


Plaah! Kyseessä on kosketeltavia materiaaleja sisältävä kirja, mutta kuvitus on jotenkin ankeaa, riimit rasittavia ja lisäksi kirjassa seikkailee selvä kuorma-auto rekan sijaan. 1 piste.

Tuut tuut! Kukkuu! -kirja

 

Tämä on taas yksi suosikeista. Kirjassa on hyvin tukevat läpät, yhtä paksut kuin kirjan sivut. Vauva saa ne itse auki ja sivujakin on helpomi kääntää, kun ovat läppien ansiosta paksuja. Läppien alta löytyy lisäksi kosketeltavia materiaaleja. Kuvitus on kivaa ja tekstissä toistuu vauvalle tuttu "Kukkuu!". 5 pistettä.

Iltasatukirjat


Hyvin lyhyitä satuja, osa melko kummallisia. Plussana lähinnä paksut sivut, eli voi lukea vauva sylissä. 3 pistettä.

Isot satukirjat


Pidemmät ja kivemmat sadut. Ainoa huono puoli oli, että kirjat loppuivat liian pian! 5 pistettä.

Jos pitäisi valita vain kolme kirjaa ja antaa muut pois, ottaisin Nalle Nopsa - Lähdetään matkaan -kirjan, Traktori-kirjan ja Kukkuu-kirjan. Ja Höpönassut. Ja bonuksena vielä iltasatukirjaksi Maatilan tarinat. 

2 kommenttia:

  1. Meillä on myös tuo Metsän tarinat - kirja. Tykkäsin itsekin niistä pienenä (myytiin erillisinä kirjoina "Mettäset", "Mettäset ja Tontut" ja "Mettäset, tontut ja jättiläiset"), erityisesti aivan mahtavien kuvien vuoksi!Voidaan nyt mummolassa lukea niitä ja kotona tuota kokoelmateosta. :) Pitääpä etsiä vielä tuo toinenkin, se ei ollut tuttu ennestään.

    VastaaPoista
  2. Kuvitus on tosiaan kiva. Noita löytyy vielä pari muutakin, eli muistaakseni Taikametsän tarinoita ja joku prinsessajuttu. Mutta Maatila oli ainakin meidän vanhempien suosikki :) Ja ihan Suomalaisesta olen nuo ostanut.

    VastaaPoista

LinkWithin

Saatat tarvita myös näitä vinkkejä: