sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Tarttuvat tavat -kilpailu!

Kaveri ilmoitti Facebookissa leiponeensa laskiaispullia. Välitön laskiaispullahimo. Ystävä kertoi lenkkeilevänsä mielellään sateella, siitä tulee kuulemma erityisen hyvä fiilis, kun on huonosta kelistä huolimatta saanut itsensä liikkeelle. Ja aloin oikein toivoa kunnon räntäkeliä seuraavalle juoksulenkille.


Ihminen on laumaeläin ja meillä on tarve jäljitellä toisiamme, että kuuluisimme joukkoon. Aion nyt hyödyntää tätä ominaisuutta järjestämällä ÄitiQ:n ensimmäisen kilpailun!

Voit osallistua kommentoimalla blogin kommenttiboksiin alla ja/tai Facebookissa tämän kirjoituksen linkin kommentteihin. Voit saada kilpailuun korkeintaan kaksi arpaa, yhden FB:iin kommentoimalla ja yhden suoraan blogiin kommentoimalla. Sama kommentti kahdessa eri paikassa ei kuitenkaan käy, vaan sinun on annettava kaksi erilaista vastausta. Facebookiin jätetyt kommentit julkaistaan myöhemmin (nimettöminä) blogissa, osallistumalla annat tähän luvan. Voittajan etunimi/nimikerkki julkaistaan blogissa.

Kommenteiksi toivon, että jaat parhaat tapasi, terveellisimmät välipalavinkkisi tai kauneimmat ajatuksesi!

Vastausaikaa on 1.3. klo 12 asti, jonka jälkeen arvon voittajan. Palkinnoksi voittaja saa ÄitiQ:n yllätyspaketin, joten jätäthän anonyymisti kommentoidessasi jonkin nimimerkin, josta sinut voi tunnistaa (ja muistat käydä tarkistamassa, voititko). Yhteystiedot jättäneeseen voittajaan olen suoraan yhteydessä.

Vastausaikaa pidennetty sunnuntaihin 2.3. klo 18 asti!! Vielä ehtii mukaan!

8 kommenttia:

  1. Tässä itselläni toimineita vinkkejä terveellisempään elämään:
    1. syö se aamiainen! Itse suosittelen rahkapuuroa. Ohje: 1 dl nalle 4 viljan leseitä, 1 dl rahkaa (sekoita illalla ja laita jääkaappiin), Lisää aamulla mantelirouhetta päälle ja teelusikallinen hunajaa. Nauti.
    2. Hyvä välipala/iltapala --> avokado tai ananasta sekoitettuna n. 1 dl raejuustoon.
    3. syö aina jotain lenkin jälkeen, jolloin palautuminen nopeutuu ja vältät flunssan. Jos ei muuta niin esim. lasi maitoa ja kaokaojauhetta (älä liioittele!). Mitä nopeammin syöt liikunnan jälkeen, sitä paremmin kehosi pystyy käyttämään kyseinen kerran energia ja vitamiinisaantia hyväkseen.
    t.Pikkusisko

    VastaaPoista
  2. Mun toimiva vinkki ja tapa, jota olen nyt harjoittanut melkein sen vaaditut 21 kertaa että siitä on kehittymässä jatkuva tapa, on lenkkeily. Katsoin netistä puolimaratontreeniohjelman ja huomasin, että se sattumalta päättyy samana päivänä, kun täällä kaupungissa on vuoden suurin (puoli)maratontapahtuma. Ilmoittauduin Luxemburgin ING-yöpuolimaratoniin ja olen nyt tahkonut tätä ohjelmaa läpi hyvällä menestyksellä:
    http://kuntoplus.fi/liikuntasuunnitelma/puolimaratonkoulu-jonkin-verran-juoksua-harrastaneelle

    Lenkille lähtemistä pimeän ja märän talven aikana on helpottanut, kun olen ruvennut lenkkeilemään tarvittaessa myös lounastauolla. Näin sopivia lenkkihetkiä löytyy varmasti se noin 3 kpl viikossa. Motivaatiota myös kasvatti, kun kännykän HeiaHeia-appin ja GPSn avulla mittasin juoksuvauhtiani, ja huomasin, että se viikko viikolta (tai ei ehkä ihan joka viikko mutta melkein) parani.

    VastaaPoista
  3. Mun piti oikein miettii tätä, eiks mulla oo mitään hyviä tapoja :D Mutta sitten keksin sentään jotain! Nykyään jos on mahdollista valita meenkö kävellen, julkisilla tai autolla, pyrin valitsemaan kävelyn aina kun mahdollista. Ja kääntää ajatukset niin että jos tuntuu raskaalta työntää yht 20 kg tuplarattaita, niin ainakin se on hyvää liikuntaa! :)

    VastaaPoista
  4. Kun kuolemannälkä iskee kiireessä, tulee helposti naposteltua epäterveellisesti. Laatikon pohjalle herkkuhetkeä varten säilötty suklaalevy alkaa houkuttaa. Itselläni toimivat tällaisissa tilanteissa ensiapuna pähkinät. Ne eivät vaadi valmistelua (vrt voileipä), niissä on paljon proteiinia ja terveellinen rasvahappokoostumus, eikä niitä tarvitse syödä kovin paljoa, että akuutein nälkä tyydyttyy. Lisäksi ne säilyvät pitkään hyvinä käsilaukkujen, kassien ja laatikoiden pohjalla.
    t: Suurperheen äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voittaja olet sinä! Laitathan yhteystietosi osoitteeseen aiti.quu@gmail.com ja jotain taustatietoa itsestäsi yllätyspaketin sisällön suuntaamiseksi (esim lasten iät, harrastuksia, oma päänympärys, mitä nyt tulee mieleen...)

      Poista
  5. Paras hyvä tapani on syödä aamulla puuroa (Elovena plus, mikrossa 2min40sek ja valmista on!) mehukeiton kanssa. On helppoa, kun ei aamuisin ennen töihin lähtöä tarvitse juuri ajatella mitä söisi, vaan samassa unisessa koomassa lykkää puuron mikroon, mikrosta pöytään ja pöydästä suuhun. Löysin tavan n. 4 vuotta sitten ja tapa on pysynyt mukana siitä saakka, vaikka normaalisti kyllästyn syömää samaa juttua nopeasti. Viikonloppuisin yritän syödä aamupalaksi jotain muuta, kun aikaa on enemmän. Ehkä senkin ansiosta kyllästymiseltä on vältytty. :)

    t. Ollen mutsi

    VastaaPoista
  6. Pädillä ei kuulemma kommentointi toiminut, joten sain yksityisviestillä seuraavan vinkin:
    "Terveellisten välipalojen keksiminen on vaikeaa, ja sitten ne pitäisi vielä valmistaa! Parhaiten oman taaperon saa välipalalle ehdottamalla pirtelön valmistusta. Hän saa kuoria ja pilkkoa banaanit tylpällä veitsellä, ja sillä aikaa saan itse kuorittua esim. päärynän ja omenan ja kaadettua maidon ja jugurtin mikseriin. Sitten taapero saa laittaa banaanit sekaan, kannen päälle ja painaa nappia. Itse tehtyä myös syödään reippaammin. Viitseliäämmän ja kärsivällisemmän päivän taatusti maistuvia välipaloja ovat puuronjämistä tehdyt kaurasämpylät tai Ahvenanmaan pannukakku.

    Uimahalliseissun onnistumisen takaavat kurkku- ja porkkanatikut minigrip-pussissa - pue ensin itse ja auta vasta sitten paikallaan nököttävää taaperoa! Nämäkin saa tehtyä kun antaa taaperon pestä huolellisesti porkkanat (samalla kun itse kuorii ja pilkkoo toiset porkkanat).

    T. S&E"

    VastaaPoista
  7. Ellimelli1/3/14 11:33

    Ehdinpäs vielä mukaan :)
    Minä pyrin nykyään valitsemaan portaat hissin sijaan, hyötyliikunta kunniaan.

    VastaaPoista

LinkWithin

Saatat tarvita myös näitä vinkkejä: