perjantai 18. huhtikuuta 2014

Korvatulehduksen hoito

Suurin osa vinkeistä sopii toki myös rajuun flunssaan. Korvatulehduksiin taipuvaisille on erityisen tärkeää aloittaa ennaltaehkäisevä hoito heti flunssan alkaessa.



1. Kivun helpottaminen

 - Orodrops on valmiste, jota laitetaan vauvan tai lapsen korvaan ja se puuduttaa tärykalvon. Haasteellista on saada lapsi pysymään edes hetki tippojen laiton jälkeen kyljellään. Osan tipoista voi tiputtaa vanuun ja laittaa sen korvaan pidentämään tippojen pysymistä korvakäytävässä. Valmistetta saa apteekista ilman reseptiä.

- Ensisijaisena kipulääkkeenä käytän yleensä parasetamolia, jota voi antaa painon mukaisen annoksen kolmesti päivässä. Tarvittaessa sen lisäksi voi antaa joko kolmesti päivässä ibuprofeenia tai kahdesti päivässä naprokseenia (reseptilääke, mutta pitkä vaikutusaika on erityisen hyödyllinen yöksi). Lääkkeet kannattaa jaksottaa siten, että annat vuorotellen kahden tunnin välein joko ibuprofeenia tai parasetamolia, jolloin kipu pysyy jatkuvasti hoidettuna. Valmisteista suosituimpia ovat nestemäiset suun kautta annettavat liuokset. Lääkekaapissa on hyvä pitää kuitenkin ainakin jotakin suppoakin oksentelun varalta. Lisäksi kannattaa huomata, että jo 10-kiloiselle voi kokeilla suussa sulavaa parasetamolitablettia eli Pamol-F:ää, etenkin jos nestemäisen ottaminen jostain syystä tökkii. Pamol-F on myös helpompi pakata reissuun mukaan tai antaa lapsenvahdille annosteltavaksi.

2. Tukkoisuuden helpottaminen

- Sängynpäätyä kannattaa nostaa joko kirjoilla sängyn jalkojen alla, tai itse käyttämälläni metodilla eli pyyherullilla patjan alle. Älä laita liian jyrkkää kulmaa, tai lapsi valuu mäkeä alas.

- Ilman kosteutta kannattaa nostaa, varsinkin talviaikaan. Jos ilmankostuttajaa ei ole, kastele harsoja ja ripusta niitä huoneeseen kuivumaan (pyykkikin käy).

- Sipulia suositellaan usein vauvan öiseen tukkoisuuteen. Kääri kuoritut ja lohkotut sipulit vaikkapa harsoon ja aseta sängyn lähelle.

- Itse vannon eniten suolavesisuihkeen ja kunnon imun nimeen. Physiomer Baby Mist suihkauttaa suolaveden pehmeänä sumuna pitkälle nenään ja on siksi parempi kuin pelkät tipat. Anna vaikuttaa hetki ja kytke sitten imuriin Babyvac (löytyy ainakin Yliopiston Apteekista) ja imaise räkä pois. Pikkuniistäjät ovat ihan hyödyttömiä ja Nenä-Friidallakin lähtee vain pieni osa räästä, vaikka kuinka imisit. Etenkin jos olet itsekin flunssassa, on Nenä-Friidan käyttö melko haastavaa. Nenään suihkiminen ja sen tyhjäksi imeminen harvoin ovat lapsen mielestä kauhean hauskoja toimenpiteitä. Yllättävän hyvin lapsi saattaa silti nihinkin tottua. Imurin itse päälle laittaminen ja imulaitteiston kokoamiseen osallistuminen auttoivat ainakin meillä houkuttelemaan taaperon paikalle.

 3. Mikrobilääkehoito

Lääkärissä kannattaa käydä jo korvatulehdusta epäiltäessä. Siellä valitaan hoitolinjaksi joko antibiootti tai kivun hoito ja seuranta. Toki antibiootin kanssakin kivun hoitoa tulee jatkaa. Jos tauti ei antibiootillakaan tunnu helpottavan, eli oireet jatkuvat, pitää lapsi viedä uudelleen (mielellään samalle) lääkärille. Ja muistathan varata myös jälkitarkastuksen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Saatat tarvita myös näitä vinkkejä: