sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Bodysta t-paita (ei vaadi saumuria!)

Jossain vaiheessa bodyt alkavat tuntua hankalilta ja T-paidat huomattavasti kätevämmiltä. Silloin bodyja usein löytyy vielä kaapista, ehkä jopa isommissakin koissa. Onneksi vanhasta bodysta on helppo tehdä itse T-paita. Älä kuitenkaan valitse jo lyhyeksi jäänyttä bodya, sillä silloin saat vain napapaidan. Valitse ennemmin vielä hiukan reilu vaate. Samaa tekniikkaa voi toki käyttää omien T-paitojen lyhentämiseen tarvittaessa.

Tarvikkeet (suklaa ei ole aivan välttämätöntä ja saumuri on turha).
Tarvikkeet:
- ompelukone
- kaksoisneula (löytyy netistä kangas-/ompelukaupoista, hinta toimituksineen noin 6e, suosittelen Organin neulaa 4 mm välillä, ks kuva)
- kaksi rullaa vaatteeseen sopivaa lankaa ja alalankapuola
- vanha body
- sakset
- nuppineuloja
- silitysrauta



1. Leikkaa bodyn alaosa irti niin alhaalta kuin mahdollista.


2. Käännä helma sisäänpäin noin 1,5 cm matkalta ja neulaa oikealta puolelta tasaisin välein.


3. Irroita ompelukoneen neula ja laita tilalle kaksoisneula

 

4. Puolaa tarvittaessa ja laita alalanka lokeroonsa. Langoita ompelukone kahdesta lankarullasta yhtäaikaa, vain viimeisessä vaiheessa jätä toinen lanka kulkemaan langanohjaimen ulkopuolelta, niin langat eivät kierry toisiinsa. Pujota kumpikin lanka omasta neulansilmästä. Ongi alalanka.



5. Säädä pistoksi suora ommel (aina kaksoisneulalla vain suoraa!). Kokeile jälkeä irti leikkaamaasi palaseen ja säädä tarvittaessa lisää. Ompeleen pitäisi näyttää oikealta puolelta kahdelta suoralta ja nurjalta melkein siksakilta.

6. Ompele helmapäärme oikealta puolelta. Tunnustele nurjalle taittamaasi helman reunaa ja ompele aivan sen vierestä, jotta koko reuna tulee huoliteltua.



7. Silitä.

Jos silität työtuolilla kuten minä, kannattaa lopuksi tehdä pieni voitontanssi onnistuneen ompeluksen kunniaksi, ettet polta takamustasi istumalla alas liian pian.


Tadaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Saatat tarvita myös näitä vinkkejä: